Tötsännostajasta hengen nostattajaksi

Tarinani alkoi varmasti samalla tavalla kuin monen muun vanhemman. Oman lapsen harrastuksen kautta ajauduin mukaan seuratoimintaan. Ajattelin aluksi, että voisin mennä jäälle avuksi edes tötsiä nostamaan. Nopeasti huomasin kuitenkin olevani mukana valmennuksessa, ja sillä tiellä olen edelleen.

Lapseni pelipaikka maalivahtina herätti erityisen kiinnostukseni maalivahtivalmennukseen. Yleisten valmentajakoulutusten jälkeen halusin syventää osaamistani juuri tällä osa-alueella. Käytännön valmennustyö ja maalivahtikoulutukset johdattivat minut vähitellen pohtimaan myös urheilijoiden psyykkisiä ominaisuuksia ja niiden merkitystä suorituskyvylle.

Maalivahdin itseluottamus rakennetaan käytännössä uudelleen jokaiseen otteluun. Pelipaikka vaatii vahvaa itseluottamusta, kykyä käsitellä vastoinkäymisiä sekä taitoa säädellä ajatuksia, tunteita ja keskittymistä koko pelin ajan. Näiden teemojen äärellä pohdimme valmentajakollegani kanssa, miten voisimme tukea maalivahteja entistä paremmin.

Aihe koettiin tärkeäksi myös seuratasolla, ja seuraavalla kaudella aloitin Porin Ässien juniorimaalivahtien “henkisenä” valmentajana. Keskustelut nuorten urheilijoiden kanssa, heidän kysymyksensä sekä yhdessä syntyneet oivallukset vahvistivat kiinnostustani entisestään. Lopulta juuri nämä kohtaamiset, niiden herättämä uteliaisuus ja halu ymmärtää urheilijan mieltä syvemmin johdattivat minut psyykkisen valmennuksen opintojen pariin.

Joni Rinne
p. +358 40 721 8773
joni@paamentorinne.fi
Mentor4You / 3143482-1

Tutustu Päämentoriin!

Katso lyhyt videoesittely ja opi tuntemaan Joni Rinne – psyykkisen valmennuksen asiantuntija.

Mielen taitojen koulutukset

2020
SportFocusin psyykkisen valmennuksen asiantuntijakoulutus

SportFocusin psyykkisen valmennuksen asiantuntijakoulutus tarjosi vahvan perustan psyykkisten taitojen, suorituskyvyn ja hyvinvoinnin kehittämiseen urheilussa.

2022
Huippuvalmentajatutkinto ja liikunnan sekä valmennuksen ammattitutkinto (2022)

Suomen Urheiluopisto Vierumäellä suoritetut opinnot vahvistivat osaamistani valmennuksen, urheilijan kokonaisvaltaisen kehityksen sekä suorituskyvyn näkökulmista.

2024
Psyykkinen huippuvalmentajakoulutus (2024)

Peltonen Performancen jatkokoulutus, jossa syvennyin yksilöiden ja ryhmien psyykkiseen valmentamiseen sekä huippusuoritusten mahdollistamiseen.

Päämentorinne pähkinänkuoressa
18 v.
Valmennus

Valmentajauraa takana yli 18 vuotta. Porin Ässien Vuoden lapsivalmentaja 2015.

22+ v.
Elämä

Lähes 23 vuotta isänä. Elämäni tärkein valmennustehtävä.

25+ v.
Opetus

Yli 25 vuotta kasvatuksen ja opetuksen parissa. Erityisluokanopettajana Porissa vuosina 2001–2019.

5+
Koulutus

Useita lajivalmennuksen ja psyykkisen valmennuksen koulutuksia. Maalivahtivalmennuksen koko koulutuspolku (Startti, MVLT, MVPT ja MVK).

Muuta

Golfia pelaan tasoituksella 15,9. Tämä koukuttava laji opettaa mielenhallintaa, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Kerrassaan mahtava pallopeli!

Ajanvaraus

Sovi tutustumiskäynti

Maksuton tutustumiskerta ei sido sinua mihinkään!

Ajanvarauskalenterin kautta tehty varaus on alustava. Päämentori vahvistaa varauksesi 2 päivän sisällä varauksesta.